Kuva: HTY:n naisosasto muisti Pirkkoa syntymäpäiväkukilla
Liityin HTY:n Naisosastoon 1970-luvun alussa. Samoihin aikoihin, 1973, valmistauduttiin
Naisosaston 75-vuotisjuhlaan. Juhla perustui osaston historiaan, sillä HTY:n Naisosaston 75-
vuotishistoriikki oli juuri valmistunut. Sen oli kirjoittanut Kaarina Lyytikäinen (myöhemmin
Hakkarainen), ja näytelmän käsikirjoitus oli Eeva Ahosen (Naisosaston pitkäaikaisen aktiivijäsenen
Ulla Seudun äiti). Näytelmä toteutettiin osaston omin voimin, ja sen päärooleissa olivat osaston
perustamisaikaan, 1800-luvun loppuvuosina ja 1900-luvun alussa vaikuttaneet historialliset naiset.
Osaston puheenjohtajana toimi silloin Ida Ahlstedt. Hän oli leipuri, ja leipomassa oli myös hänen
sisaruksiaan, kuten Mandi Ahlstedt. Minulla oli pieni rooli Mandina tuossa 75-vuotisjuhlassa 1973
esitetyssä näytelmässä, ja nämä pari virkettä muistan vieläkin. Siinä Mandi ihmettelee, miksi
samasta työstä heinäpellolla naiset saavat kaksi markkaa pienempää palkkaa kuin miehet.
Mietin silloin 1970-luvulla, onkohan tämä palkkauksen epätasa-arvoisuus pysyvää, kun omalla
työpaikalla niihin aikoihin kamppailimme naisten palkkasyrjintää vastaan. Olimme tehneet
tilastollista tutkimusta ja julkistaneet sen työpaikkalehdessä. Naiset eivät olleet edenneet
palkkaluokissaan, vaikka heidän tehtäväkuvansa oli laajentunut toisin kuin miesvaltaisilla aloilla.
Nyt 2020-luvulla voimme edelleenkin ihmetellä, miksi naiset eivät urallaan etene, vaikka heillä on
usein koulutusta enemmän kuin miehillä.
1900-luvun alkupuolella osastoon oli liittynyt naisia hyvin erilaisista ammateista: palvelijoita,
ompelijoita, pyykkäreitä, leipureita, saunottajia ja silittäjiä. Monet sen ajan ammatinharjoittajista
katsottaisiin nykypäivänä yrittäjiksi, mutta he samaistuivat työväenluokkaan.
1970-luvulla jouduin miettimään valintojani, kun naisliikkeessä oli niin monenlaisia suuntauksia.
Radikaalifeminismi kiinnosti. Toisaalta koin vieraaksi sen, että siellä katseet käännettiin itsen
tutkisteluun. Se oli liian yksipuolista. Naiset vastaan miehet oli mielestäni liian kapea
tarkastelukulma. Oli puututtava yhteiskunnan rakenteisiin tasa-arvon toteuttamiseksi. 1800-1900-
luvun vaihteessa vaikuttaneet työläisnaiset joutuivat toteamaan, että luokkatausta oli sittenkin
erottava tekijä. Porvaripuolueita kannattavat naiset olivat ajamassa äänioikeutta vain oman
luokkansa naisille. HTY:n Naisosasto oli Työläisnaisliiton perustajia, ja sen jäsenet kokivat itsensä
osaksi työväenliikettä. Osastossa oli toiminut monta naista, jotka toimivat myös
ammattiyhdistysliikkeessä, kuten Fiina Pietikäinen, joka aikanaan perusti monta ammattiosastoa.
Olin 1970-luvulla aktiivisesti mukana ammattijärjestössä, ja sekin kiinnitti minut vahvemmin HTY:n
Naisosastoon, vaikka muutkin naisliikkeen suuntaukset kiinnostivat ja seurasin niitä. Ulospäin oli
suuntauduttava, jos haluttiin muutosta aikaan. Joukkovoimaa tarvittiin – silloin ja nyt.
Naisosastossa toimi joitakin vuosia oma ay-jaosto, joka järjesti tilaisuuksia, mm.
matalapalkkaseminaarin. Muistan valtakunnalliset työläisnaisfoorumit ja leirit, joissa oltiin joukolla
mukana.
Koin HTY:n Naisosaston arvot omakseni, ja siinä olen ollut mukana jo yli 50 vuotta. Kaikista
järjestöistä se on minulle läheisin.
Yhteisöllisyys on ollut Naisosastossa vahvaa. Monella eri tavalla on osastoa tuettu. Joku leipoi
myyjäisiin, kuten esimerkiksi Tuumisen Eeva, jonka pullapitkoja jonotettiin Kulttuuritalon suurissa
myyjäisissä. Joku teki upeita käsitöitä, kuten Maire Lehtinen, toiset taas kutoivat kunnon
villasukkia, joita ei kaupasta saanut. On tehty teatterimatkoja ja kulttuurimatkoja omalla bussilla.
Osastolla oli aikoinaan tarmokas matkanvetäjä Kerttu Aurivuo, joka parina vuonna järjesti
joulumatkan Leningradiin. Bussi oli täynnä, ja jälkeenpäin mietin, mikä työpanos siinä oli tehty,
ennen kuin kaikki paperit oli saatu kokoon.
Naisosastolla on myös oma marssi, joka esitettiin osaston 80-vuotisjuhlassa 1978. Tuskin kellään
muulla osastolla on omaa marssia! Sen sanoittivat ja sävelsivät Ritva ja Heimo Anttiroiko.
Esitimme sen 80-vuotisjuhlissamme omin voimin. Lauri Leinonen, Kulttuuritalon silloinen kuoron
johtaja, harjoitti ja ohjasi esityksen.
Vuosikymmenten varrella on tarvittu ja tarvitaan vieläkin monenlaista osaamista. Tarvitaan niitä,
joiden toimesta yhdistyksen talous on kunnossa. Tarvitaan niitä, jotka osaavat tiivistää tavoitteet
aloitteiksi ja kannanotoiksi, samoin kuin niitä, jotka osaavat esittää kantansa selkeästi
luottamustehtävissä. Tarvitaan sitoutuneita puheenjohtajia ja sihteereitä, jotka luovat luottamuksen
ilmapiiriä ja tallentavat tehdyn työn pöytäkirjoihin ja toimintakertomuksiin.
Olen muistellut Maire Lehtistä, joka tarkkana osaston rahastonhoitajana kantoi jäsenkirjeet
koteihin säästääkseen postimaksut. Samalla reissulla hän saattoi poiketa ja kysyä kuulumisia.
Mairella oli myös tapana kirjoittaa päivänsankareille oma runo.
Viidessäkymmenessä vuodessa on paljon muuttunut. Enää ei viedä kirjeitä postiluukkuihin eikä
lentolehtisiä jaeta rappuihin. Ulko-ovet ja katuportit ovat kiinni. Elämme digitaalisessa maailmassa,
ja jäsenkirjeet luetaan tietokoneen ruuduilta tai kännyköistä. Tiedot ja uutiset kulkevat nopeasti.
Mutta eivät kaikille.
HTY:n Naisosastossa on oltu huolissaan siitä joukosta, joka jää digitalisoituvan maailman
ulkopuolelle. Kaikilla ei ole varaa laitteisiin eikä ohjelmiin. Monestakin syystä voi tulla
kykenemättömäksi käyttämään laitteita. Naisosastossa on korostettu sitä, että kaikilla pitää olla
tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa toimintaan. Aloitteita on tehty ja omassa
toiminnassa pyritään esteettömyyteen.
Naisosasto onkin tehnyt mm. seuraavat aloitteet, joissa olemme kiinnittäneet huomiota
digitalisoitumisen haittavaikutuksiin:
– 2020 Helsingin syyspiirikokoukseen aloitteen ”Yhdenvertainen osallistuminen kaikille,
ei harvoille”
– 2024 Helsingin syyspiirikokoukseen aloitteen ”Digitalisaatio, demokratia ja
yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet”
– Vasemmistoliiton 2025 puoluekokoukselle aloitteen ”Ikääntyvien suomalaisten
hyvinvointiohjelma – avun kohteesta aktiivikansalaiseksi”
Yhteisöllisyyden ylläpito digitaalisessa maailmassa on tärkeää. Huolenpito on ulotettava kaikkiin,
niihinkin, joilla ei tietokoneita ja älypuhelimia ole. Kaikkien äänen pitää kuulua. Naisosastossa
olemme olleet aloitteellisia, vaikuttaneet niin toreilla kuin kokoussaleissakin. Olemme marssineet
yhtenäisenä joukkona lippumme takana.
Syyskuussa 2025
Pirkko Kaskikorpi