Syys­kir­je 2024

Tästä löydät HTY:n Naisosaston syksyn 2024 jäsenkirjeen, jossa tiivistettynä loppuvuoden 2024 sekä alkuvuoden 2025 toimintaa.

Hei,

tervehdys teille kaikille, Naisosaston uudet ja vanhat jäsenet!

Syksy on tullut, ja talvea pelätään. Meiltä ja muualta kantautuu ikäviä uutisia: Trump valittiin toistamiseen USA:n presidentiksi, äärioikeisto etenee Euroopassa, ja meillä Orpo  Purra heiluttavat säästökiimaisia saksiaan, jakavatrikkaille ja ajavat pienituloiset entistä ahtaampaan nurkkaan. ”Totisesti, elämme synkkiä aikoja!”, voisimme taas kerran vähän mukaillen siteerata saksalaisen Bertolt Brechtin kohtalokkaalla 1930-luvulla kirjoittamia sanoja. Miksi ihmiset eivät näytä oppivan historiastaan mitään, vaan toistavat vanhoja virheitään – vaikkakin uudessa kaavussa?

Mutta: on meillä myös vastavoimia! Li Andersson valittiin kesäkuussa Euroopan parlamenttiin historiallisen suurella äänimäärällä, ja Vasemmistoliitto sai yhteensä ennätykselliset kolme meppipaikkaa. Lin jalanjälkiin – omissa lenkkareissaan! – on vastikään astunut sanavalmis, nopea ja rohkea Minja Koskela. Vasemmistoliiton jäsenmäärä on kasvanut 2023 pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen huimasti ja hipoo nyt jo 13 800:n rajaa. Helsingissä meitä on noin 3 000 ja Naisosastossakin 124 jäsentä. Noin puolet naisosastolaisista eli 64 on liittynyt osastoon juurikin 2023 eduskuntavaalien jälkeen.

Mitä me sitten voimme tehdä? Voimme pitää toisistamme huolta, nostattaa henkeä vasemmiston järjestämissä tilaisuuksissa, äänestää vaaleissa Vasemmistoliittoa, vastustaa kaikin keinoin ja voimin tämän hallituksen politiikkaa, osallistua mielenosoituksiin, miettiä isoja ja pieniä vaihtoehtostrategioita, tukea edustajiamme niin kunnan-, kaupungin- ja aluevaltuustoissa kuin eduskunnassakin, toimia paikallisosastoissa ja ammattiosastoissa, puhua koti- ja ulkomaiden nykytilanteesta ystäviemme ja tuttaviemme kanssa… ja yrittää säilyttää optimismimme ja uskomme parempaan tulevaisuuteen.

Niinpä kaikesta huolimatta – ja juuri sen takia – sydämellisesti tervetuloa mukaan myös Naisosaston toimintaan! 

Loppuvuosi 2024

Naisosaston perinteinen syyskokous pidetään torstaina 21.11.2024 klo 18 – 21 Hermannin
kerholla, Hämeentie 67 (ratikat 6 ja 8, Hauhon puiston pysäkki). Syyskokouksen poliittisen alustuksen pitää Vasemmistoliiton tasa-arvopoliittinen asiantuntija Milla Pyykkönen. Milla puhuu Vasemmistonaisten toiminnasta ja aloittaa noin klo 18:05 – aikaa alustukselle ja siihen liittyvälle keskustelulle on varattu yhteensä noin 1,5 tuntia. Kokouksessa käsitellään vuoden 2025 talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muu johtokunta ensi vuodeksi. Lisäksi valitsemme osastomme edustajat 30.11.2024 pidettävään Helsingin piirin syyskokoukseen. Tarjoamme syyskokouksessa kahvia, särvintä ja mielenkiintoista keskustelua.

Lauantaina 30.11.2024 klo 11 alkaen pidetään Helsingin Vasemmiston syyspiirikokous
Kankarepuiston koululla, osoitteessa Jakomäenpolku 6, Helsinki. Syyskokoukseen osallistuu yhteensä noin 300 Helsingin paikallisosastojen edustajaa. Naisosasto voi lähettää 10 omassa syyskokouksessaan 21.11.2024 valitsemaansa edustajaa. Piirikokouksessa hyväksytään kuntavaaliohjelma, keskustellaan osastojen tekemistä aloitteista ja muista ajankohtaisista asioista, valitaan uusi piirihallitus sekä Vasemmiston pormestariehdokas.

Kannustan kaikkia osaston jäseniä tulemaan mukaan vaikuttamaan: ovet ovat auki, ja uusia ihmisiä ja uusia ideoita tarvitaan aina!

Myöhemmin, lähempänä joulua, on perinteisten joulumyyjäisten aika. Naisosasto on näillä näkymin osallistumassa niistä ainakin tähän: Sunnuntaina 8.12.2024 klo 11–16 järjestetään Rauhanliiton joulumyyjäiset Pasilan Rauhanasemalla. Sodathan maailmalla jatkuvat, niin Ukrainassa kuin Lähi-idässäkin, uutispimentoon jäävistä kriiseistä puhumattakaan. Samanaikaisesti asevarustelu ja yhteiskunnan militarisoituminen kiihtyvät kiihtymistään – ja sinimusta kauhukabinettihallituksemme on loputtomassa epäviisaudessaan päättänyt viedä myös rauhanjärjestöjen rahat! Tarkoituksemme on mennä Rauhanasemalle (järjestämään myyntipöytää ym.) jo kymmeneksi ja jäädä siivoamaan
tunniksi myyjäisten päättymisen jälkeen (klo 16–17). Eikä tarvitse tulla koko ajaksi, pienikin rupeama riittää! Myymme Rauhanasemalla ainakin lämpimiä sukkia ja kotitekoisia leivonnaisia – ehkä myös kirjoja. Jos olet käsityö- tai leivontataitoinen tai haluat muuten tulla mukaan myyjäismeininkeihin, ota yhteyttä meihin (htynaisosasto98@gmail.com) ja tule mukaan järjestelyihin. Järjestämme Rauhanasemalla myös arpajaiset – päävoittona upea herkkukori!

Myyjäiset ja arpajaiset ovat perinteinen tapa kartuttaa osastojen toiminta- ja vaalikassaa. Ensi vuoden huhtikuussahan järjestetään kunta- ja esimerkiksi Uudellamaalla myös aluevaalit. On ollut puhetta myös Helsingin piirin joulumyyjäisistä, ja tämänhetkisen tiedon mukaan ne pidettäisiin Hermannin kerholla (osoite ym. tiedot yllä), mutta tarkka päivämäärä on vielä auki. Niinpä emme osaa tällä hetkellä sanoa, osallistuuko HTY:n Naisosasto myös niihin. Päivitettyä tietoa löytyy aikanaan mm. Helsingin Vasemmiston nettisivuilta, ja tietysti myös Naisosaston netti- ja FB-sivuilta, mikäli päätämme piirin myyjäisiin osallistua.

Alkuvuosi 2025

Naistenpäivän tapahtuma 8.3.2025

Kontulan ostarilla järjestetään lauantaina 8.3.2025 eli varsinaisena Naistenpäivänä Naisosaston ja Kontulan Vasemmiston yhteisvoimin perinteinen Naistenpäivän tapahtuma, jossa tarjotaan kahvia, teetä ja kasvishernerokkaa ja jutellaan kuntavaaliehdokkaiden kanssa. Nämä tiedot päivittyvät vielä, joten kannattaa seurata niin Helsingin Vasemmistoliiton kuin Naisosastonkin www- ja FB-sivuja.

Kunta- ja aluevaalit 13.4.2025

Kuntavaalit järjestetään kaikkialla Suomessa, mutta aluevaaleja ei pidetä Helsingissä (https://vaalit.fi/alue-ja-kuntavaalit). Ehdokasasettelu onkin jo täydessä vauhdissa, ja esimerkiksi Helsingissä on monien muiden hyvien ehdokkaiden ohella tarjolle lupautunut myös HTY:n Naisosaston pitkäaikainen jäsen, kirjailija ja toimittaja Sirpa Puhakka.

Naisosastolla on ollut tapana tukea omia ehdokkaita pienellä tukisummalla, minkä lisäksi itse kukin on osallistunut parhaaksi katsomallaan tavalla kannattamansa ehdokkaan tai ehdokkaiden tukiryhmän toimintaan. Naisosastolla ei kuitenkaan ole resursseja toimia ehdokkaiden varsinaisena vaaliorganisaationa, vaan se työ on järjestettävä muulla tavoin.

Ehdokkaaksi voi vielä ilmoittautua … tai tulla mukaan ehdokkaiden tukiryhmiin! Lisätietoja joko meiltä tai seuraavilta nettisivuilta:
https://helsinki.vasemmisto.fi/hae-ehdokkaaksi-kuntavaaleihin-2025/
https://asiointi.vaikutavasemmistossa.fi/ehdokkaaksi

Päivittyvää tietoa Helsingin kuntavaaleista ja niiden ehdokkaista löytyy sivulta
https://helsinki.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2025/. Naisosaston omista ehdokkaista tietysti kerromme lisää myös omilla netti- ja Facebook-sivuillamme. Vastaavat tiedot Uudenmaan kunta- ja aluevaaleista löytyvät sivulta https://uusimaa.vasemmisto.fi/vaalit-2025/.

Vielä kerran: sydämellisesti tervetuloa mukaan!

Tämä kirje lähtee sähköisenä kaikille niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossamme, ja paperikirjeenä niille, jotka joko eivät käytä sähköpostia tai joiden sähköpostiosoitetta emme tiedä.

Pyydämmekin teitä ilmoittamaan osoite- tai muut yhteystietojenne muutokset meille aina mahdollisimman nopeasti, niin jäsenposti ei päädy teille tietymättömille!

Meidät tavoittaa parhaiten sähköpostiosoitteesta htynaisosasto98@gmail.com.

Facebook-sivuiltamme  kannattaa käydä katsomassa uusimmat uutiset.

Jäsenmaksut: Pyydämme kaikkia puolueen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa puolueen kautta. Kannattajajäsenet (Vasemmistonaisten toimintaryhmän jäsenet) ja muiden puolueosastojen jäsenet: jäsenmaksu 10e/vuosi tilille HTY:n Naisosasto FI56 5542 2320 3665 03, lisätietoihin jäsenmaksu – muistakaa lisätä myös viitenumero 5937.

Ylimääräiset tukimaksut ovat aina tervetulleita – kiitämme jo etukäteen!
Yli 75-vuotiaiden ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.

Puhureista huolimatta: lämmintä mieltä ja aktiivista loppusyksyä kaikille!

HTY:n Naisosasto ry
Leenamarja Thuring, pj
htynaisosasto98@gmail.com
Facebook