Keväällä joukostamme poistunut Liisa Aura oli HTY:n Naisosaston jäsenille tuttu jo 1970-luvun alusta alkaen. Muistamme Liisan ja hänen kaksi pientä lastaan, Merjan ja Markun, HTY:n Naisosaston kokouksista Kulttuuritalolta. Liisa oli jäänyt varhain leskeksi, ja yksinhuoltajana hänen oli otettava lapset mukaan. He olivat niin pieniä, että mahtuivat hyvin leikkimään suuren kokouspöydän alle ja putkahtivat sieltä esille kokouksen päätyttyä. Liisa halusi toiminnallaan edistää sitä näkemystä, että järjestön toimintaa on kehitettävä sellaiseksi, että lapset ovat tervetulleita kokouksiin ja että yksinhuoltajillakin on mahdollisuus osallistua.
Liisa oli periaatteellinen ihminen. Hän oli aloitteellinen, sisukas ja suorapuheinen. Jotkut Liisan lausumat ovat jääneet hyvin mieleen. Hänen mielestään erimielisyyttä ei pidä pelätä ja kriittisyys kehittää. Mutta sitten kun on jotain yhdessä päätetty, niin ”pulinat pois” ja ”mennään kuin ohjukset”. Liisa saikin meidät hyvin liikkeelle, oli sitten kyseessä vaalit tai suuret SNDL:n tilaisuudet, kuten työläisnaiskonferenssit tai kesäleirit.
Liisalle työläisnaisliikkeen perinteet olivat tärkeitä. Kun HTY:n Naisosaston historiikkia koottiin osaston 75-vuotisjuhlan lähestyessä, kirjoittajana oli Kaarina Lyytikäinen (nykyään Hakkarainen), ja Liisa toimi ohjausryhmän vetäjänä. Liisalle oli tärkeää, että työläisnaisliikkeen perustajaosasto säilyi vahvana ja aloitteellisena. Kun jäsenistö oli ikääntymässä ja kokoukset alkoivat liiaksi keskittyä käsityöharrastuksiin, Liisa totesi, että ”HTY:n Naisosasto ei ole mikään ompelukerho”. Niinpä alettiin opiskella SNDL:n opintoaineistoja, ”Tiedon taivalta ja huomenen tiellä”-kirjaa. Käsitöitäkin toki tehtiin, ja niillä saatiin hyvä lisä osaston kassaan.
Opiskelu oli tärkeää niin Liisan omassa elämässä kuin muidenkin vetämisessä mukaan opintotoimintaan. Liisa oli opiskellut Sirola-opistossa kolme vuotta ja sen jälkeen Moskovassa yhteiskunnallisia aineita. Hän oli oppinut venäjän kielen niin hyvin, että saattoi toimia kielenkääntäjänä ja tulkkina. Liisa toimi myös muutaman vuoden Kulttuuritalolla Helsingin Yhteiskunnallisen opiston johtajana ja järjesti siellä kursseja mm. työväenliikkeen historiasta, ay-liikkeen tehtävistä ja yhteiskunnallisista kysymyksistä laajemminkin. Opiskelu jatkui Liisan elämässä, ja yhtenä vappuna Liisa ilmaantui Hakaniemen torille puhtaan valkoinen ylioppilaslakki päässään. Liisa joutui opiskelemaan vielä uuden ammatinkin. Kun SNDL lakkautettiin, liiton työntekijät joutuivat työttömiksi. Liisa opiskeli sosiaalialalle ja sopeutuikin siihen työhön hyvin.
Liisa teki kasvatustyötä myös siten, että uudet piti aina heti saada vedetyksi mukaan toimintaan. Hän jakoi tehtäviä ja pani haasteellisiin tehtäviin. Vanhemmat jäsenet muistavat, että Liisa lähetti heitä puhumaan muihin SNDL:n paikallisosastoihin. Näin HTY:n Naisosasto tuli tunnetuksi ja samalla kuultiin, miten muissa osastoissa toimittiin ja mitä niiden toimintatavoista voisi oppia.
Liisalla oli elämänsä aikana monenlaisia tehtäviä. SNDL:n toimitsijana hän toimitti Pippuri-lehteä. Se oli pieni järjestölehti, ja siinä oli usein kuvituksena Liisan piirroksia. Sen rinnalla SNDL julkaisi Uusi Nainen –lehteä, joka oli aikanaan suosittu naistenlehti. Naisliiton jäsenistöllä oli merkittävä rooli Uuden Naisen tilausten hankkijoina.
Liisan organisointikykyä tarvittiin taas HTY:n Naisosaston valmistautuessa 100-vuotisjuhliinsa vuonna 1998. Liisa sai tuekseen tehokkaan tiimin. Juhla pidettiin Kaisaniemen koululla ja se koostui useammasta seminaarista sekä iltajuhlasta, joka pidettiin ravintola Kaisassa. Liisa oli koonnut Kaisaniemen koululle valokuvanäyttelyn. Juhlan jälkeen talkoisiin osallistuneet saivat kiitoksena Liisa kokoaman valokuva-albumin.
Kun Vasemmistoliittoa synnytettiin, HTY:n Naisosasto kannatti sitä, mutta halusi säilyä itsenäisenä, naisten omana puolueosastona. Sitäkin suuremmalla syyllä, koska SNDL:n ja sen paikallisosastot haluttiin lakkauttaa, mitä oli hyvin vaikea hyväksyä. Edelleenhän oli tarvetta itsenäiselle vasemmistolaiselle naistoiminnalle. Jo ”ohranat” olivat jo yrittäneet lakkauttaa HTY:n Naisosastoa, mutta eivät olleet siinä onnistuneet. Liisan kanta oli se, että työläisnaisliikkeen perustajaosastoa ei pidä lakkauttaa. Samaa mieltä olivat osaston veteraanit. Kyllä tätä itsenäistä naisosastoa edelleenkin tarvitaan. Niin osasto jäi elämään, ja odotimme kovasti Liisaa 120-vuotisjuhlaamme vuonna 2018, mutta Liisa oli huonossa kunnossa ja hoivakodissa.
HTY:n Naisosastolle on tullut tavaksi järjestää vappuna Hakaniemen torille myyntipöytä. Sekin oli Liisan aloite. Kun vappujuhlat siirrettiin Senaatintorilta Hakaniemeen, piiri ei enää tarvinnut meitä talkoolaisina myyntipöytäänsä. Naisosasto hankki pienen teltan, ja sen huipulla heilui osaston viiri. Myyntiin tehtiin nyt simaa ja sillivoileipiä Liisan reseptin mukaan. Liisan kotona porisivat simaämpärit ja talkoina tehtiin voileipiä. Myynnistä saatiin hyvä lisä osaston kassaan. Hakaniemen torin muutostyöt ja koronakevät ovat katkaisseet tämän perinteen.
Liisan koti oli aikoinaan usein HTY:n Naisosaston johtokunnan kokouspaikka. Liisan kesäpaikka Savitaipaleella tuli sekin johtokunnalle tutuksi. Sinne tehtiin kesäretkiä, ja muistona ovat hauskat kuvat naisten tanssista nuotion ympärillä alkuasukasasuissa.
Vielä 2000–2010-luvuilla Liisa järjesti Aila Saarela-Kurteliuksen kanssa kirpputoreja. Siinä oli iso työ lajitella, hinnoitella ja kuljettaa tavaraa toripaikalle. Niillä tuloilla saatiin rahoitettua monta vaalitilaisuutta.
Liisa oli kaikki vuosikymmenet 1970-luvun alusta alkaen niin aktiivisesti mukana, että emme voi oikeastaan ajatella HTY:n Naisosastoa ilman Liisaa.
Muistelemme Liisaa suurella kiitollisuudella.
HTY:n Naisosasto
Muistokirjoituksen laati HTY:n Naisosaston pitkäaikainen johtokunnan jäsen Pirkko Kaskikorpi.