Ke­vät­kir­je 2024

Tässä aikajärjestyksessä lista tulevista tapahtumista, joissa Naisosasto on tavalla tai toisella mukana

Hei kaikki!

Huhtikuun sää oikuttelee totuttuun tapaansa, mutta kyllä se kevätkin sieltä vielä tulee.
Sinimustan hallituksen jääkylmät puhurit eivät tietysti kovin keväisiltä tunnu, mutta kun me ja kaikki muut oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajat kukin tahollamme teemme parhaamme emmekä hyväksy tätä kyykyttämistä, niin toivottavasti yhä useamman kansalaisen silmät alkavat avautua ja gallupitkin näyttää laskusuuntaa hallituksen pääpuolueiden leikkuulautahaaveille.

2024 huhtikuun alussa Naisosaston kokonaisjäsenmäärä on noin 115. Vuoden 2023 eduskuntavaalien tulos ja sitä seurannut oikeistopuhuri on saanut monet uudet ihmiset liittymään Vasemmistoliittoon – Naisosastokin on saanut tähän mennessä yhteensä jo 50 uutta jäsentä! Tässä aikajärjestyksessä lista tulevista tapahtumista, joissa Naisosasto on tavalla tai toisella mukana:

1. HOK-Elannon osuuskauppavaalit 10–22.4.2024

Monet teistä ovatkin ehkä jo saaneet vaaliaineiston kotiinsa, ja tietysti kaikki äänestävät omaa suosikkiaan. Naisosastolla on kuitenkin Helsingissä Vasemmistoliiton listalla peräti yhdeksän hyvää ehdokasta, joiden nimet ja numerot tiedoksenne tässä. Samat tiedot kuvien kera löytyvät myös liitteenä olevasta esitteestä.

Abdulla Zahra, numero 682
Hanski Anu, numero 698
Korpinurmi-Lampinen Riikka, numero 722
Perttula Saga, numero 750
Puhakka Sirpa, numero 753
Pyykkönen Milla, numero 754
Rankinen Merja, numero 757
Saarikoski Helena, numero 767
Sirnö Minna, numero 774

Kaikki Vasemmistoliiton Helsingin (lista M) ja Uudenmaan (lista N) vaaliehdokkaat löytyvät nettiluettelon sivuilta 17 – 21. Vaalikonekin on käytettävissä, jos haluatte tutustua ehdokkaisiin tarkemmin.

2. Naisosaston johtokunnan kokous to 18.4.2024 klo 17 alkaen

Hermannin kerholla, Hämeentie 67, Helsinki
Lähin ratikkapysäkki: Hauhon puisto (6 ja 8)
Kokouksessa valmistellaan heti perään pidettävän kevätkokouksen asioita sekä muita ajankohtaisia asioita. Kaikki johtokunnan kokoukset ovat jäsenille avoimia. Tervetuloa!

3. Naisosaston kevätkokous to 18.4.2024 klo 18 alkaen

Hermannin kerholla, Hämeentie 67, Helsinki

Lähin ratikkapysäkki: Hauhon puisto (6 ja 8)
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023). Valitsemme myös osastomme edustajat 20.4.2024 pidettävään Vasemmistoliiton Helsingin piirin kevätkokoukseen (ks. kohta 4) sekä mahdolliset osastomme ehdokasehdokkaat vuoden 2025 kuntavaaleihin (ks. kohta 7). Kokouksessa on tarkoitus puhua myös 9.6.2024 pidettävistä eurovaaleista (ks. kohta 6).

Lisäksi Sirpa Puhakka ja Sari T. Tiiro tulevat kokoukseen kertomaan uudesta omaishoitajia käsittelevästä kirjastaan heti klo 18 alkaen. Kirja ilmestyy toukokuussa 2024.
Tarjoamme kahvia, särvintä ja mielenkiintoista keskustelua – tervetuloa!

4. Vasemmistoliiton Helsingin piirin kevätkokous Malmin työväentalolla la 20.4.2024 klo 10

Takaniitynkuja 9, Helsinki. Lähin bussipysäkki: Syystie (73)

Osastomme saa nykyisen jäsenmääränsä perusteella piirikokoukseen 9 edustajaa, joten nyt on hyvä mahdollisuus tutustua piirin kuvioihin! Piirikokoukset ovat matalan kynnyksen paikkoja tutustua puolueen toimintaan koko stadin tasolla. Jos kiinnostuitte piirikokoukseen osallistumisesta, ilmoittautukaa Naisosaston sähköpostiin htynaisosasto98@gmail.com viimeistään 14.4.2024 klo 12:een mennessä!
Lisäksi: piirikokoukseen on mahdollista osallistua myös seuraajana, jolloin paikalle voi mennä ilman ennakkoilmoittautumista. Puhe- ja äänioikeutta ei silloin ole, mutta tutustumaan ja kuuntelemaan pääsee.

5. Vappu 2024

Helsingin Vasemmiston vappujuhlat järjestetään tänä vuonna 30.4.2024 klo 18 alkaen Pasilan rauhanasemalla, Veturitori 3.
Tarkemmat tiedot päivittyvät tapahtuman sivulle.
Ja perinteinen Työväen Vappu on tietenkin 1.5.2024: Vappukulkue järjestäytyy Hakaniemessä klo 11 ja suuntaa sieltä Pitkäsillan yli kohti Kansalaistoria. Puhujina ovat kansanedustaja Jussi Saramo ja AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko. Musiikkitarjonnasta vastaavat Koiton Laulu ja Paleface. Vappujuhlasta tarkemmin täältä

6. Eurovaalit 9.6.2024

Ennakkoäänestys 29.5. – 4.6.2024
Eurovaaleissa koko maa on yhtenä vaalipiirinä, aivan kuin tämän vuoden presidentinvaaleissa. Vasemmistoliiton eurovaaliohjelma löytyy netistä tältä sivulta. Vasemmistoliitolla on yhteensä 20 eurovaaliehdokasta, ja tavoitteena on tällä kertaa saada 2 edustajapaikkaa europarlamenttiin. Silvia Modig ei ole nyt ehdolla.

Tässä muutamia eurovaaliehdokkaita tiedoksenne:
Andersson Li, 37 v, Turku
Bibani Gashaw, 36 v, Vantaa
Jokelainen Jessi, 27 v, Oulu
Kilpeläinen-Tuoma Piia, 41 v, Pello
Kuivalainen Maija, 25 v, Joensuu
Kyllönen Merja, 47 v, Suomussalmi
Käppi Matleena, 28 v, Jyväskylä
Majok Ajak, 26 v, Helsinki
Minkkinen Minna, 40 v, Tampere
Tuominen Lotta, 23 v, Mikkeli
Vuorinen Pinja, 27 v, Helsinki

Kaikki ehdokkaat löytyvät tältä sivulta
Sieltä voi myös halutessaan klikata itseään kiinnostavaa ehdokasta, ilmoittautua vapaaehtoiseksi tai tukea ehdokasta rahallisesti. Naisosasto antaa jäsenilleen vapaat kädet osallistua haluamansa tai haluamiensa ehdokkaiden vaalityöhön. Mietimme
myös jonkun tietyn ehdokkaan tukemista osastona ja teemme tästä päätöksen 18.4.2024 pidettävässä johtokunnan
kokouksessa (ks. kohta 2).

7. Kuntavaalit 13.4.2025

Ennakkoäänestys 2. – 8.4.2025
Kuntavaalit pidetään vasta vuoden kuluttua, mutta niihin valmistaudutaan jo nyt. Kuntavaaliohjelma on tekeillä, ja osastojen on ilmoitettava mahdolliset vaaliehdokasehdokkaansa jo tämän vuoden toukokuun loppuun (31.5.2024)
mennessä. Jos kuntavaaliehdokkuus kiinnostaa, niin ilmoittautukaa joko 18.4.2024 pidettävässä kevätkokouksessa (ks. kohta 3) tai osaston sähköpostiin (htynaisosasto98@gmail.com) toukokuun puoliväliin mennessä. 31.5.2024 jälkeen Vasemmistoliiton Helsingin piiri asettaa ehdokkaat, yhtensä 127 kuntavaaliehdokasta.

8. Kevättapaaminen ti 28.5.2024 klo 17:30 alkaen

Ennen kesätaukoa Naisosasto kokoontuu vielä toukokuun lopussa, tiistaina 28.5.2024, klo 17:30 alkaen, mutta yksityiskohdat ovat vielä auki. Palaamme niihin, kunhan ne täsmentyvät.

Lähetämme tämän kirjeen sähköisenä kaikille niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossamme, ja paperikirjeenä niille, jotka joko eivät käytä sähköpostia tai joiden sähköpostiosoitetta emme tiedä.

Pyydämmekin teitä ilmoittamaan osoite- tai muut muutokset meille aina mahdollisimman nopeasti, niin jäsenposti ei päädy teille tietymättömille! Meidät tavoittaa parhaiten sähköpostiosoitteesta htynaisosasto98@gmail.com. Facebook-sivuiltamme kannattaa käydä katsomassa uusimmat uutiset.

Uudet nettisivumme https://htynaiset.vasemmisto.fi/ ovat nyt käytössä, joten käykää sieltäkin katsomassa meidän uusimpia kuulumisiamme. Näiden lisäksi suosittelemme Helsingin Vasemmiston tapahtumat-sivua. Sieltä löytyvät vinkit kaikista tulevista tapahtumista koko kaupungin alueelta.

Jäsenmaksut

Pyydämme kaikkia puolueen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa puolueen kautta.
Kannattajajäsenet (Vasemmistonaisten toimintaryhmän jäsenet) ja muiden puolueosastojen jäsenet: jäsenmaksu 10 e/vuosi tilille HTY:n Naisosasto FI56 5542 2320 3665 03, lisätietoihin jäsenmaksu – muistakaa lisätä viitenumero 5937.
Ylimääräiset tukimaksut ovat aina tervetulleita – kiitämme jo etukäteen!
Yli 75-vuotiaiden ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.

Ehdottakaa, ideoikaa ja ottakaa yhteyttä!

Aktiivista kevättä kaikille!

HTY:n Naisosasto
Leenamarja Thuring
pj
htynaisosasto98@gmail.com
https://fi-fi.facebook.com/HTYn-naisosasto-179971862026209/

Etusivu