Naisosasto sekä kutsuvieraat Galia Suárez-Katainen sekä Mirja Arajärvi kokoontuivat pakkasen keskellä viettämään lämminhenkistä iltaa ravintola Pueblossa Eerikinkadulla. Ilta piti sisällään muun muassa herkullista ruokaa sekä innostavia keskusteluja.
Galia Suárez-Katainen alusti illan inspiroivalla puheellaan. Puhe kokonaisuudessaan tässä:
”Rakkaat HTY:n naiset, rakkaat toverit, hyvät vieraat,
On ilo ja kunnia saada teidät tänään tänne – ei vain ravintolaani, vaan tilaan, joka on ollut minulle ja perheelleni enemmän kuin työpaikka. Tämä on ollut elinkeino, kohtaamispaikka ja osa arkea, jossa yhteiskunnalliset kysymykset eivät ole teoriaa, vaan elettyä todellisuutta.
Haluan sanoa heti alkuun, miksi puhun tänään Marxista. En siksi, että eläisimme menneisyydessä, vaan siksi, että elämme ajassa, jossa hänen peruskysymyksensä ovat jälleen ajankohtaisia:
kuka kantaa vastuun,
kenen työtä arvostetaan,
ja nähdäänkö ihminen itseisarvona vai kulueränä.
Marx ei ole minulle oppijärjestelmä, vaan ajattelun väline – tapa tarkastella maailmaa ihmisarvoa kunnioittaen.
Kun ajattelen Marxismia, en ajattele ensiksi kirjoja tai iskulauseita. Ajattelen arkea. Työtä, perhettä ja niitä hetkiä, jolloin huomaa, etteivät yhteiskunnan rakenteet ole neutraaleja. Ne joko tukevat elämää tai tekevät siitä raskaampaa.
Olen meksikolais-suomalainen, 51-vuotias ravintolayrittäjä. Perheeni on elämäni kiintopiste, ja heidän vuokseen olen tehnyt elämäni tärkeimmät päätökset. Marx puhui siitä, miten ihmisen elämän ehdot määräytyvät hänen asemansa kautta työssä ja yhteiskunnassa. Sen olen oppinut käytännössä: opiskelijana, työntekijänä, pienyrittäjänä – ja ennen kaikkea omaisena.
Kiinnostukseni yhteiskunnallisiin kysymyksiin tuli äidinmaidossa, mutta todellinen ymmärrys on syntynyt arjessa Helsingissä. Opintojen, työn ja julkisten palvelujen kautta – erityisesti terveydenhuollossa. Suurimmat ihmetykset ja harmitukset eivät ole syntyneet ideologisista kiistoista, vaan epäkäytännöllisistä ja toimimattomista käytännöistä. Marx kutsui tätä rakenteelliseksi ristiriidaksi – minä kutsun sitä turhautumiseksi, joka syntyy, kun järjestelmä ei näe ihmistä.
Helsingissä olen saanut elää parhaat vuoteni. Lapseni ovat voineet kasvaa turvassa, opiskella ja työllistyä. Puolisoni on tehnyt työuransa täällä. Olemme saaneet korkeatasoista hoitoa vakavissa sairauksissa.
Mutta kun puhun äidistäni, joudun pysähtymään.
Saiko hän todella vanheta arvokkaasti – vai kuluivatko hänen viimeiset vuotensa taistellessa byrokratiaa, vaihtuvia käytäntöjä ja loputtomia selvityksiä vastaan? Tämä kysymys on monelle teistäkin tuttu, omasta elämästä tai työstä käsin.
Vaikka Suomessa on lakiin perustuva oikeus hoivaan ja hoitoon, arki kertoo muuta. Henkilöstöpula, hoivapaikkojen niukkuus ja kotihoidon kiire rapauttavat turvallisuutta ja laatua. Kun järjestelmä kuormittuu, vastuu siirtyy omaisille – usein naisille – ilman riittävää tukea. Tämä ei ole yksilöiden epäonnistumista. Tämä on rakenteellinen epäonnistuminen.
Tämä kertoo siitä, etteivät ikääntyneet näyttäydy järjestelmällemme täysivaltaisina kansalaisina. Liian usein heidät nähdään kustannuserinä tai hoivan kohteina, ei aktiivisina toimijoina. Siksi Marxin ajatus ihmisestä arvokkaana toimijana – ei tuotantovälineenä eikä kulueränä – on tänäänkin ajankohtainen.
Siksi tarvitsemme ajattelutavan muutoksen. Ikääntyneiden on oltava osallisia ja toimijoita, ei pelkkiä palvelujen vastaanottajia. Hyvinvointi on muutakin kuin lääkitystä ja hoivapaikkoja – se on ennakoivaa tukea, toimintakyvyn vahvistamista ja oikeutta tehdä omia valintoja. Palvelujen on perustuttava kuulemiseen, jatkuvuuteen ja luottamukseen, ei kiireeseen ja sattumaan.
Kysyn yhä:
Miksi ihmistä voidaan lääkitä raskaasti, mutta hänelle ei aina ehditä tarjota apua syömiseen?
Miksi hoitoon pääsystä täytyy taistella, vaikka oikeus siihen on kirjattu lakiin?
Ja miksi ikääntynyt nähdään kustannuksena, kun jokainen hyvä hoivapäivä on sijoitus ihmisarvoon?
Yrittäjänä tiedän, että jatkuvat korjausliikkeet tulevat aina kalliimmiksi kuin ennakoiva investointi. Työllistän, maksan veroja ja toimin reiluin säännöin, koska uskon yhteiseen vastuuseen. Siksi toimin myös järjestöissä ja luottamustehtävissä: yhteisistä asioista huolehtiminen on reilua ja se on vasemmiston ydintä.
On merkityksellistä sanoa nämä sanat juuri täällä, ravintolassa, jossa työ, yhteisö ja arki kohtaavat. Tässä tilassa näkyy se, mistä politiikassa lopulta on kyse: ihmisistä ja heidän arjestaan.
Ja jos tämän kaiken haluaa tiivistää yhteen lauseeseen, se on ajatus, joka ei ole menettänyt voimaansa:
kaikille tarpeidensa mukaan – kaikilta kykyjensä verran.
Kiitos, että olette täällä. Ja kiitos siitä työstä, jota teette joka päivä ihmisarvoisemman yhteiskunnan puolesta.”
Kuvia illan tunnelmista:
Naisosasto kiittää kaikkia mukana olleita ja toivottaa kaikki jäsenet lämpimästi tervetulleeksi mukaan seuraaviin tapahtumiin!