Ida Aalle-Teljo (vuoteen 1906 Ahlstedt)
s. 6.5.1875 Nurmijärvi – k. 17.6.1965 Helsinki
HTY:n Naisosaston puheenjohtaja vuosina 1899 – 1901 ja 1917?
Viimeinen vappupuhe 1918 Kotkassa
Toukokuun 1. päivänä 1918 Ida Aalle-Teljo piti vappupuheen Kotkan urheilukentällä. Se oli vuoden ainut vappupuhe Suomessa. Punaisia lippuja eikä vappumarssia Kotkassakaan nähty, mutta torvisoittokunta sentään kajautti Työväen marssin ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja August Vesa toivotti tervetulleiksi vappupuhujan Ida Aalle-Teljon, joka oli punaisen valtuuskunnan edustaja ja ollut aiemmin myös kansanedustaja.
Mielialat olivat ankeat. Tiedettiin jo punaisten häviävän. Valkoiset ja saksalaiset jääkärit lähestyivät Kotkaa. Helsinki oli jo vallattu. Ida yritti siitä huolimatta valaa toivoa osallistujiin, vaikka monet olivat jo paenneet. Erään aikalaisen mieleen ovat jääneet Idan sanat: ”Vaikka emme kykene pitämään puoliamme ylivaltaa vastaan täällä Kotkassa, nousemme vielä. Työväenliike nousee tästä vielä, kun me vain siihen itse uskomme”.
Sodan lopputulos oli selvä. Toisena päivänä toukokuuta kaupungin punakaartilaiset tekivät antautumisehdotuksen, jossa sanottiin, että ”Tavoite on estää jatkuva yksityis- ja yhteiskunnallisen omaisuuden tuhoaminen ja ihmishenkien hukkaaminen”. Yhtenä julistuksen allekirjoittajana oli Ida Aalle-Teljo. Neuvottelijaryhmä oli nimetty Rauhan valiokunnaksi, jossa oli paitsi punaisia myös valkoisia. Neuvottelijat lähtivät matkaan valkoisten joukkojen esikuntaan. Rauhan lippuna heillä Idan sisaren valkoinen ikkunaverho, joka oli solmittu Eteenpäin-lehden verhotankoon. Neuvottelijat saivat palata, mutta ennen sovittua määräaikaa valkoiset ryntäsivät kaupunkiin, ja alkoi teurastus. Vapun tilaisuuden avannut kunnallisjärjestön puheenjohtaja August Vesa vangittiin ja tapettiin.
Ida ja hänen miehensä Kyösti Teljo olivat lähteneet Vappujuhlan jälkeen Tilda-sisaren kotiin Tiitisen saarelle, jonne oli tullut myös HTY:n Naisosaston sihteerinä vuosisadan alussa toiminut Maria Laine poikansa kanssa. Helsinkiläiset tiesivät monen aktiivin jo paenneen Neuvosto-Venäjälle. Idalla ja hänen miehellään ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Valkoisten vangiksi joutuminen olisi merkinnyt varmaa kuolemaa. Ida oli tunnettu koko maassa. Hän oli ollut kansanedustaja ja kiertänyt paljon puhujamatkoilla. Valkoisten kostonhimo sodan loppuvaiheessa oli niin vahvaa, että kunnollista oikeudenkäyntiä vangituksi joutuneet punaiset, varsinkaan johdossa olleet, eivät olisi saaneet. Monet ammuttiin kiinni otettaessa armotta.
Työläisnaisliiton perustaja ja yrittäjä
Työläisnaisliikkeen aktiivit kuten Ida, Fiina ja Sandra oli leimattu rikollisiksi. Heidän rikoksensa oli monen vuoden toiminta työväestön, varsinkin työläisnaisten aseman parantamiseksi. Ida oli taistellut venäläistä sortoa vastaan, vaatinut yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Aatteen kipinä oli syttynyt työväentalo Koitossa, jossa raittiusseuran ja Kansanvalistusseuran kokouksissa naiset olivat seuranneet Matti Kurikan ja Eetu Salinin väittelyä porvarillisia puhujia vastaan.
Innostuneina naiset tulivat vuonna 1898 Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosaston perustavaan kokoukseen. Ida sai jäsenkirjan no 2. Seuraavana vuonna hän oli jo osaston puheenjohtaja. Parin vuoden kuluttua naisosaston aloitteesta perustettiin Työläisnaisliitto. Forssan kokouksen jälkeen Ida oli parin vuoden ajan puolueen ensimmäinen naisagitaattori. Hän kulki ympäri maata alkeellisin kulkuvälinein ja yöpyi toverien kotimajoituksissa. Usein puhuja itse kiinnitti kokousilmoituksia.
Ida puhui niin tehtaan naisille kuin torppien vaimoille. Hänen puheensa kosketti ja sai kannatusta. Aikalaiset ovat kertoneet, että Ida tekee 11- tuntisia päiviä, laatii kiertokirjeitä, hoitaa jäsenyhteyksiä, etsii puhujia tilaisuuksiin ympäri maan. Hän osallistuu puoluehallinnon kokouksiin, huolehtii puolueen kirjavarastosta ja nähdäänpä hänet kuuraamassa toimiston lattiaakin. Ida ei ehdi levätä ja uupuu. Idan oli pysähdyttävä ja levättävä vanhempiensa luona Nurmijärvellä. Työväenkalenterissakin vuodelta 1901 huomataan kahden sisaruksen Idan ja Mandin aktiivisuus ja toivotaan Idan pian parantuvan ja palaavan järjestötoimintaan. Ja Ida palaa.
Ida oli hyvin määrätietoinen ihminen. Hän on työläisnaisliikkeen aktiivi ja samalla menestyvä yrittäjä. Hän ei ole käynyt päivääkään koulua. Äiti opetti hänet lukemaan ja kirjoittamaan. Idan ja hänen sisarustensa oli lähdettävä jo lapsina kaupunkiin työhön. Köyhtynyt torppa ei kyennyt elättämään kuutta sisarta ja yhtä veljeä. Onneksi kaupungissa oli hyviä sukulaisia, joiden luokse sisarukset pääsivät. Ida tuli enonsa perheeseen jo yhdeksän vuotiaana pikkupiiaksi hoidellen enon lapsia ja tehden pikkuaskareita enon leipomossa. Hieman vartuttuaan Ida laitetaan sokerileipurin oppiin. Enon perustaessa uuden liikkeen, Idan kaksi vanhempaa sisarusta saavat liikkeen ja Ida otetaan mukaan yritykseen, kun hän on päässyt rippikoulusta. Myöhemmin Ida perustaa kahvilaleipomoita niin Kotkaan kuin Helsinkiin. Täyshoitolankin hän perustaa Kotkaan ja Helsinkiin. Myöhemmällä iällä Ida rakennuttaa viisikerroksisen kivitalon Kotkaan. Eläkeiässä hän vielä toimii tarmokkaasti, ja saa perustetuksi vanhainkodit niin Helsinkiin kuin Kotkaankin.
Poliittinen pakolainen
Heti vapun 1918 jälkeen alkaa siis Idan ja hänen miehensä pako. Pako alkaa Kotkan seudun saarilta ja pariskunta päätyy Tallinnaan. Pakoilua kesti liki vuoden, kunnes suomalaiset valkoisen kaartin miehet saavat vihiä Idan ja hänen miehensä pakopaikasta. Paon vaiheet ovat syöpyneet yksityiskohtaisesti Idan mieleen. Pakomatka on tarkkaan kerrottu Martta Salmela-Järvisen kirjoituksessa, joka on tallennettu Idan muistokirjaan ”Uranuurtajan tie”. Ida oli joutunut kokemaan vainoa jo vuosisadan alussa, ja saanut pelätä henkensä puolesta venäläisen sortokauden aikana. Sortokauden aikana hänen kahvilassaan ja täysihoitolassaan oli tehty lukuisia tarkastuksia. Jatkuvan tarkkailun kohteena olo ja yllätykselliset ratsiat kävivät voimille.
Työmies-lehdessä maaliskuussa 1905 kerrottiin useammasta kotitarkastuksesta Idan kahvilassa. ”Toissa yönä aamuyöllä oli tehty kotitarkastus neiti Ida Ahlstedtin ja Otto Tiupan asunnossa. Miehiä oli useita, kaikki naamioituneina. Miesten mentyä alkoi Tiuppa kahnata siteitään ja sai potkaistua oven auki ja saanut luokseen tarjoilija Strömin, jolloin siteet avattiin ja mentiin neiti Ahlstedtin huoneeseen, jossa tämä makasi niin ikään sidottuna ja kapaloituna. Kaikki oli hujan hajan, yksinpä sohvankin päällys viillettynä.” Tämä kokemus järkytti Idaa niin, että hermojärkytyksen vuoksi hän joutui sairaalahoitoon.
Varmasti Idan mieleen nousivat nämä toistakymmentä vuotta aikaisemmat tapahtumat, kun pariskunta lähtee pakomatkalle Kotkan saarilta 1918 heti vapun jälkeen. Tilanne on ahdistava ja jännitystilaa lisää se, ettei tulevaisuudesta ole tietoa. Ida ja miehensä pakenevat Kotkan lähisaarelta toiselle. Heitä piilotellaan perunakellareissa, lattialankkujen alle rakennetuissa loukoissa ja ladoissa. Kerrotaan, että kerran eräs neuvokas emäntä piilotti heidät saunaan, jossa palvattiin lihaa. Valkoisia tarkastajia oli taas kerran ilmaantunut yllätyskäynnille, ja emäntä piilotti pariskunnan saunaan, johon oli jo varannut tuohukset tulen sytyttämistä varten. Tarkkailijat viipyivät talossa kauan, mutta eivät onneksi käyneet savun täyttämässä saunassa, jossa Ida ehti saada savumyrkytyksen ja kärsi siitä useamman päivän.
Pariskunta ei pelännyt vain omasta puolestaan, vaan pelkäsi vaarantavansa heitä avustavat ihmiset, jotka olisi voitu vangita kanssarikollisina. Oli selvää, että he eivät voineet viipyä saarilla kauempaa, vaan oli pyrittävä pois maasta. Heitä avustava torppari onnistui järjestämään virolaisen jaalan miehistön kanssa kuljetuksen Viroon. Suoraan Tallinnaan ei kuitenkaan uskalleta heitä kuljettaa, vaan jaala kuljettaa heidät uloimmalle niemelle, josta on käveltävä 50 kilometrin matka. Ida ei ollut mitenkään voinut varautua tällaiselle pakomatkalle, ja hänen jalkansa ovat verillä, kun pakoon oli lähdetty pikaisesti sopimattomissa vaatteissa ja korkokengissä.
Pariskunnan rahavarat olivat jo lopussa ja heidän oli löydettävä työtä elääkseen. Kyösti Teljo oli etevä muusikko ja onnistui saamaan ravintolamuusikkona työtä ja saa perustetuksi jopa oman orkesterin. Teljoilla oli Tallinnassa myös vanhoja tuttuja, mutta kukaan heistä ei uskalla auttaa pariskuntaa. Maaliskuussa Tallinnaan oli ilmaantunut valkokaartilaisten ryhmä, joka oli tullut saksalaisten tueksi Viroon. He olivat saaneet vihiä Idasta ja humalainen miesjoukko tulee pistooleillaan uhaten pidättämään Idan. Kyösti Teljo oli jo aiemmin pidätetty ja viety vankilaan.
Humalainen joukko pakottaa Idan reen kyytiin ja vie hänet naisvankilaan. Puolen tunnin kuluttua sama ryhmä palaa vankilaan ja vaatii saada Idan omiin käsiinsä. Tilanne oli niin uhkaava, että Ida luovutetaan tämän miesjoukon käsiin, ja hänet viedään uuteen paikkaan, jossa aloitetaan kuulustelu. Onneksi paikalle ilmaantuu kuitenkin selväjärkinen upseeri, joka käskee miesjoukon lopettamaan kuulustelunsa. Myöhemmin pariskunta joutuu luovutettavaksi Suomeen ja alkaa puolisoiden kuulustelu. Ida saa useamman vuoden tuomion, mutta Kyösti Teljo tuomitaan ehdonalaiseen.
Idan ja hänen miehensä paluu vangittuina oli huomioitu lehdissä ja heitä vastaan oli saapunutkin paljon tovereita. Idan kannalta vangituksi joutumisen ”myöhästyminen” oli siinä mielessä hyväksi, että nyt ei enää voitu toimia yhtä laittomasti, kun vuotta aikaisemmin. Ulkomaillakin oli kiinnitetty huomiota laittomuuksiin ja suuriin kuolleitten määrään vankileireillä.
Poliittinen vanki
Idan puoliso Kyösti Teljo sai kahden viikon tutkintovankeuden jälkeen neljän vuoden ehdollisen tuomion ja vapautettiin. Idaa kuulusteltiin pitkään ja useita kertoja. Ida sai tämän kuulustelun aikana kuulustelujen sihteerinä toimineelta naiselta espanjan taudin, ja joutui pariksi viikoksi Marian sairaalaan ja sen jälkeen uudelleen kuulusteluihin
Varsin kohtuuttomalta tuntuu Idan saama kahdentoista vuoden kuritushuonerangaistus, joka häntä vastaan esitettiin. Raskauttavana tekijänä mainittiin Idan kuuluminen Helsingin työväenjärjestöjen esikuntaan (pitää olla eduskuntaan). Tämä kirjoitusvirhe kertoo, että Idan asemaa ei ymmärretty. Kuulustelijat saattoivat ajatella Idan kuuluneen Punakaartiin, vaikka Ida oli selkeästi ilmoittanut olevansa naisten aseisiin tarttumista vastaan. Raskauttava tekijä oli myös Idan kuuluminen Suomen Työväen Pääneuvostoon ja sen perustuslakivaliokuntaan. Ida tuomittiin lisäksi pidettäväksi viisitoista vuotta vailla kansalaisluottamusta. Syytteissä mainittiin raskauttavina tekijöinä, että Ida oli kannattanut valtalakia ja sekin seikka, että Ida oli kuulunut Helsingin kaupungin kirjaston johtokuntaan.
Valtiorikosoikeus, johon Ida vetosi, lyhensi tuomion yhdeksään vuoteen kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menetettäväksi 12 vuodeksi. Armahduslain perusteella tuomio alennettiin siten, että kärsittäväksi tuli kaikkiaan kuusi vuotta.
Ida joutui rangaistusta kärsimään Hämeenlinnan vankilaan, jossa oli monia kohtalotovereita kuten Hilja Pärssinen, Hilda Herrala ja Anni Savolainen. Vankilavuosiin liittyy mielenkiintoinen tapahtuma, kun erehdyksessä vankilasta vapautetaan poliittisia naisvankeja, mutta pian erehdys huomataan ja heidät palautetaan vankilaan.
Ida Aalle-Teljo vapautetaan 27.1.1922 vankilasta. Ida palasi pian mukaan toimintaan. Kotkassa järjestötoimijana Ida teki taas puhujamatkoja ja oli mukana kunnallisjärjestön, valtuuston ja lautakuntien toiminnassa. Hän kuuluu Kotkan sos.dem. Naisyhdistyksen johtokuntaan v. 1923. Kotkasta Ida siirtyi Helsinkiin miehensä kuoltua, kun ravintolaliikkeen jatkuva hoitaminen kävi hänelle raskaaksi. Hän liittyi Helsingin Sos.dem. Naisyhdistykseen ja toimi sen johtokunnassa. Sos.dem. Naisliiton toimikuntaan hänet valittiin v. 1944. Vuonna 1947 Ida valittiin Sos.dem. Naisliiton kunniapuheenjohtajaksi.
Lähde: Uranuurtajan tie, otteita Ida Aalle-Teljon elämästä. Sos.dem. naisliitto ry. Turku. 1955.
*****
Huhtikuussa 2018
Pirkko Kaskikorpi